lauantai 21. helmikuuta 2009

Parit reseptit


Sain kirsiltä tunnukset ja oli puhetta että voisin häntä auttaa näiden ohjeiden kasaamisessa tänne ja ehkä vielä joskus lisäillä jopa omia hyviksi koettuja. Mutta aloitan tään homman ihan näiden Kirsin reseptien siirrolla.

Pikapulla

Kuvassa jo leikattuna.

4dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1dl sokeria
1/4tl suolaa
2dl nestettä(maitoa tai vettä)
0,5 dl öljyä

Kuivat aineet ensin sekaisin. Sitten loput aineet sekaan ja sekoitetaan hyvin. Voit paistaa pikkupullia vuuissa tai piirakkavuuassa yhden isomman. piirakalle 200 ja pikkupullille 225. Aikaa en kattonut. Mutta valmiita kun on kauniin ruskea.

Päälle tehtiin toscakuorrutus. Ei siis oikea vaan allergiakuorrutus. Kaurahiutaleita, sokeria ja öljyä sekaisin ja päälle.


MUNATON KAKKUPOHJA

2 dl nestettä (vettä,kauramaitoa tai tavallista maitoa)
50 g sulatettua margariinia tai 0,5 dl öljyä
2,5 dl vehnäjauhoja (käy myös semperin gluteeniton jauho)
0,5 dl perunajauhoa
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta

Sekoita ensin kuivat aineet sekaisin. Lisää joukkoon neste-öljy-sekoitus ja sekoita kunnolla.

Kolminkertaisesta annoksesta saat uunipellille sopivan. Meillä on siis 60 cm leveä uuni. Kapeampaan uuniin riittää kaksinkertainen annos. Yksi annos on noin litran vuokaan tarkoitettu. Uuni 175 -190 astetta ja reilu puoli tuntia.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Vatruska


VATRUSKAT


Kiva suolainen ja muusin jämistä tulee aikas nopsasti. Tee muussi kuten itse teet. Meillä tehdään kaikki maidottomana, joten meidän muussista löytyy kauramaitoa ja maidotonta flooraa. Muussia ei tarvitse kuin pari desiä. Sekoita muussin sekaan vehnäjauhoja sen verran ettei ota kaulitessa pöytään kiinni. Nämä tehdään kuten pasteijat. Täytteenä on riisiä. Keitä puuroriisiä ja sekoita kypsään riisiin noin 50g flooraan. Paista 225 ja noin 15 minuuttia. Vatruskat voidellaan viimeiseksi vielä sulatetulla flooralla.

Nämä onnistuvat myös gluteenittomana. Semperin jauhoseos käy oikein hyvin näiden tekoon. Olen joskus vuosia sitten tehnyt näitä myös gluteenittomana. Olen joskus toiminut hoitotätinä ryhmiksessäkin.